Naapurisopua

Mukavaa lauantaita!

Täällä aurinko paistaa, ja eilen alkoi loma. Hyvä, vaikka Suomen hanget olisivatkin houkutelleet.. Oleskelulupa-asia päättyi lopputulokseen Byrokratia 3 - Elisa 0, joten täällä ollaan. Onneksi äiti tulee katsomaan lastaan ensi viikolla, ja päästään yhdessä reissamaan, Turkin sisällä.

Ensimmäinen lomapäivä tuli aloitettua kodinhoidolla: kunnon siivous, pesukone pyörimään, ja omenapiirakka uuniin. Omenapiirakasta ei tosin ollut itselle kuin vähän maistiaisia - se kun päätyi naapureiden pöytään. Ai kuinka? No, tähän löytyy selitys paikallisista perinteistä. Eilen illalla oltiin juuri tultu kotiin ja pohdittiin että mitä jaksetaan laittaa ruuaksi, kun ovikello soi. Can meni avaamaan, ja tuli kohta takaisin, mukanaan iso lautanen täynnä ruokaa. Tai ruokia, sillä löytyi niin alkuruokaa, pääruokaa kuin jälkiruokaakin. Ovella oli ollut naapurin pappa, joka selitti eilisen olevan hänen isänsä kuolinpäivä, ja sen muistoksi tapoihin kuuluu kutsua sukulaiset syömään ja jakaa ruokaa myös naapureille. Pappa ei ollut kuitenkaan ollut mitenkään murheen murtama, isä kun oli kuollut jo 1999. Kyllä, eli kuusitoista vuotta sitten. 

Tapoihin kuuluu että lautasta ei palauteta tyhjänä, joten palautettiin se sitten omenapiirakalla täytettynä. Meidän talo on pieni, vain viiden asunnon kolmikerroksinen talo. Turkissa naapurisuhteet ovat perinteisest tiiviit, mutta Istanbulissa tämä ei useinkaan päde, vaan täällä monet elävät Suomessakin usein tuttuun tyyliin naapureita vaan törmätessään moikaten. Meidän talossa taas naapurin eläkeläispari edustaa perinteistä tyyliä. Aikaisemmin ollaan jo saatu lihaa (syksyllä vietettiin kurban bayramia, uskonnollinen juhla jonka perinteisiin kuuluu jakaa lihaa sukulaisille ja naapureille - ja siis myös teurastaa eläimiä) ja aşurea, sekametelisoppamaista jälkiruokaa. Syy aşureen meni multa vähän ohi, mutta hyvää se kyllä oli. Tähän asti herkut ovat tulleet kertakäyttöastioissa, joten tätä ennen ei ole tarvinnut tehdä vastalahjoituksia. Muutenkin tämä parivaljakko on oikein ystävällinen ja avulias. Ensimmäisinä päivinä kävivät kutsumassa mut teelle Canin ollessa vielä töissä, ja keskusteltiin hyvä tovi mun turkin sanavaraston avulla joka tuohon aikaan oli noin viisi sanaa. Tuli ainakin varmasti selväksi että kaikki heidän asunnossaan oli mielestäni "tosi hienoa". Papan kanssa myös hoidettiin meidän sohva sisälle ja kasaan, hän kun halusi välttämättä tulla auttamaan sohvamiehet nähtyään - omasta mielestäni olisin kyllä selvinnyt aivan hyvin itsekin tuohon aikaan ainakin jo kymmenen sanan sanavarastollani. Mutta siis mukavia ihmisiä, ja minusta ihmisen on hyvä tuntea naapurinsa. (Tästä asiasta meidän taloudessa tosin ollaan hieman eri mieltä, ja siksi muiden naapureiden kanssa mennään moikkauslinjalla, koska oma sanavarasto ei vielä(kään) riitä sen kummempaan tutustumiseen eivätkä muut naapurit ole olleet aktiivisia tutustumaan..)

Kaksi seuraavaa viikkoa lomaa, joten luvassa intensiivistä turkin opiskelua, laiskottelua, äiti-tytär-laatuaikaa, ja ehkä myös aktiivisempaa blogikirjoittelua!

Eilisen ruuat ehti hävitä ennen kuin mieleen tuli kuvaaminen, ja sama kävi tämän päivän lautaselle, joten jäljellä on siis vain jämät. Mutta koska vanha totuus "kuva ois kiva" piristää kummasti, niin tässä. Ps. Taustalla tänään viimein asennettu keittiön verho. Ikea, tuo jokaisen yksinkertaista muotoilua ja näkkileipää kaipaavan ulkoskandinaavin pelastus.

Lunta ja byrokratiaa

Viime päivinä on tullut lunta tupaan, monellakin tapaa. Ensinnäkin Istanbuliin tuli kunnon talvi. Tämän ansiosta viime viikolla kolme päivää kului lumilomalla - kun mittari painuu tarpeeksi pakkaselle ja lunta tulee, niin koulut menevät pormestarin (vai mikä kuvernööri se kaupunkia johtaakaan) määräyksellä kiinni. Niin sitten kolmena iltana jännitettiin että onko töitä vai ei. Suomalaisestahan tämmöinen tuntui ensialkuun ihan naurettavalta (vaikka ei siinä että lomapäivissä olisi ollut jotain valittamista) mutta tarkemmin tilannetta seurattuani en ihmettele enää yhtään että tällaisinä päivinä lapset ja koulubussit halutaan pois liikenteen seasta kesärenkailla sutimasta. Meidän alueella lunta ei tullut yhtä päivää lukuunottamatta kovin paljoa. Lumi-iltana oli pakko lähteä ulos hiljaisille kaduille nauttimaan kaiken alleen peittävästä valkoisesta vaipasta. Muistin taas miksi pidän niin paljon talvesta.

Työmatkalla perjantaiaamuna lunta vielä riitti

Katuja suolataan vähän reippaammalla kädellä kuin Suomessa - tämä kaikki siis suolaa, ei lunta

Yhden lumilomapäivän vietimme työkavereiden kanssa hamamissa, ja samalla reissulla otettiin lumisia kuvia Sultanahmetin nähtävyyksistä. Yllättäen tosin kamerasta loppui akku ensimmäisten kuvien jälkeen joten julkaisukelpoisia kuvia ei tämän enempää..

Lumilomalla tuli lunta tupaan myös byrokratian muodossa. Tai oikeastaan byrokratia tuotti ongelmia jo joulunaikaan, kun yritin lähteä joululoman viettoon Suomeen. Kentällä poliisi kertoi, että eipä lähdetäkään, tai sitten ei ole takaisin tulemista seuraavaan kolmeen kuukauteen. Oleskelulupaprosessini on ollut täynnä sekä omia että muiden virheitä - hakemus väärälle asemalle, aivan vääriä neuvoja poliiseilta ja matka Sveitsiin, kaiken kaikkiaan piiiitkä ja sekava tarina mutta lopputuloksena se että, no, oleskelulupaa ei ole ja sen saamiseksi tarvittava tapaaminen on helmikuun lopussa. Ja sitä ennen ei ole maasta poistumista. Turkkilaiseen tapaan kaikessa kannattaa koittaa mahdollisia muttaentäjossittenkin-konsteja, ja olin jo varma että sellainen löytyi, mutta ensimmäinen polisiilaitoksella vietetty lumilomapäivä osoittikin asian olevan toisin. Nyt toivo on enää toisessa turkkilaisessa muttaentäjossittenkin-konstissa, eli kontakteissa. Kaikki serkun kummin kaimojen yhteydet on nyt otettu käyttöön ja toivotaan että tämä toimisi, mutta saattaapi olla ettei seuraavallakaan lomalla tammikuun lopussa ole vielä Suomeen asiaa. Tiistaina ärsytti ja harmitti hirveästi, mutta sitten kotiintultua kuuntelin dokumenttia Syyrian pakolaisista ja totesin että no, kyllä ne asiat vaan voisi olla huonomminkin. Että etiäpäin, sanoi mummo lumessa.

Ja itse asiassa lumi jo suli - valitettavasti byrokratiaongelmat kyllä jäivät.