Lunta ja byrokratiaa

Viime päivinä on tullut lunta tupaan, monellakin tapaa. Ensinnäkin Istanbuliin tuli kunnon talvi. Tämän ansiosta viime viikolla kolme päivää kului lumilomalla - kun mittari painuu tarpeeksi pakkaselle ja lunta tulee, niin koulut menevät pormestarin (vai mikä kuvernööri se kaupunkia johtaakaan) määräyksellä kiinni. Niin sitten kolmena iltana jännitettiin että onko töitä vai ei. Suomalaisestahan tämmöinen tuntui ensialkuun ihan naurettavalta (vaikka ei siinä että lomapäivissä olisi ollut jotain valittamista) mutta tarkemmin tilannetta seurattuani en ihmettele enää yhtään että tällaisinä päivinä lapset ja koulubussit halutaan pois liikenteen seasta kesärenkailla sutimasta. Meidän alueella lunta ei tullut yhtä päivää lukuunottamatta kovin paljoa. Lumi-iltana oli pakko lähteä ulos hiljaisille kaduille nauttimaan kaiken alleen peittävästä valkoisesta vaipasta. Muistin taas miksi pidän niin paljon talvesta.

Työmatkalla perjantaiaamuna lunta vielä riitti

Katuja suolataan vähän reippaammalla kädellä kuin Suomessa - tämä kaikki siis suolaa, ei lunta

Yhden lumilomapäivän vietimme työkavereiden kanssa hamamissa, ja samalla reissulla otettiin lumisia kuvia Sultanahmetin nähtävyyksistä. Yllättäen tosin kamerasta loppui akku ensimmäisten kuvien jälkeen joten julkaisukelpoisia kuvia ei tämän enempää..

Lumilomalla tuli lunta tupaan myös byrokratian muodossa. Tai oikeastaan byrokratia tuotti ongelmia jo joulunaikaan, kun yritin lähteä joululoman viettoon Suomeen. Kentällä poliisi kertoi, että eipä lähdetäkään, tai sitten ei ole takaisin tulemista seuraavaan kolmeen kuukauteen. Oleskelulupaprosessini on ollut täynnä sekä omia että muiden virheitä - hakemus väärälle asemalle, aivan vääriä neuvoja poliiseilta ja matka Sveitsiin, kaiken kaikkiaan piiiitkä ja sekava tarina mutta lopputuloksena se että, no, oleskelulupaa ei ole ja sen saamiseksi tarvittava tapaaminen on helmikuun lopussa. Ja sitä ennen ei ole maasta poistumista. Turkkilaiseen tapaan kaikessa kannattaa koittaa mahdollisia muttaentäjossittenkin-konsteja, ja olin jo varma että sellainen löytyi, mutta ensimmäinen polisiilaitoksella vietetty lumilomapäivä osoittikin asian olevan toisin. Nyt toivo on enää toisessa turkkilaisessa muttaentäjossittenkin-konstissa, eli kontakteissa. Kaikki serkun kummin kaimojen yhteydet on nyt otettu käyttöön ja toivotaan että tämä toimisi, mutta saattaapi olla ettei seuraavallakaan lomalla tammikuun lopussa ole vielä Suomeen asiaa. Tiistaina ärsytti ja harmitti hirveästi, mutta sitten kotiintultua kuuntelin dokumenttia Syyrian pakolaisista ja totesin että no, kyllä ne asiat vaan voisi olla huonomminkin. Että etiäpäin, sanoi mummo lumessa.

Ja itse asiassa lumi jo suli - valitettavasti byrokratiaongelmat kyllä jäivät.